sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Joulukuu loppu

Olin jo tossa marraskuussa jättänyt valkoisen sokerin ja siirtynyt intiaani sokeriin ja vaihtanut normaalin suolan ruususuolaan, niistä tulevat fiilikset olivat hyvät. alkoi tuntua aina vain olo paremmalta ja aamuisin ei enää väsyttänyt niin paljon kuin ennen. D-vitamiini ilmeisesti rupesi puremaan tähänkin ruhoon.

Sitten palaan aikaan joulun jälkeen kun tehtiin porukalla omaa suklaata 1,5 desiä kakao jauhetta siihen 1 desi kaakao voita ja 2 desiä kylmäpuristettua kookosöljyä makeutukseen hunajaa ja lucumaa. Lisäsimme joukkoon vielä erilaisia pähkinöitä.

Kaikki ainekset tietysti luomua ja se on erikoista että olin kärsinyt monista allergioista koko elämäni en pystynyt syömään mitään pähkinöitä sain aina niistä ikäviä ja jopa vaarallisia oireita, kurkkua kutitti ja joskus se jopa turposi niin että ei enää edes ääni toiminut kuului vaan pientä pihinää.

Luomupähkinät ei mitään oireita olin ymmälläni miksi tämä meidän suuri ja voimakas lääketiede ei ollut koskaan sitä minulle kertonut että en ollut oikeasti allerginen pähkinöille vaan niille myrkyille mitä pähkinät ottavat itseensä kun ne kasvatetaan missä sattuu. Eikun taas nettiin ja tutkimaan löysin monelta taholta tietoa että mansikat ja pähkinät ovat tuotteita jotka imevät itseensä kaikki mahdolliset myrkyt ja ilman saasteet jotka vain pystyvät ja kun syöt niitä saat tuntea niiden ihanuuden.

Suklaata oli sitten tullut syötyä ihmeen paljon nyt vaikka ennen marraskuuta en syönyt suklaata vuodessa edes puolta levyä kun se aina rupesi etomaan, en koskaan ole ollut niin kauheasti makean perään. Kuuluin siihen porukkaan että on kiva ostaa suklaata ja kaikkea muuta makeaa moskaa mutta parin palan jälkeen se joutikin jo roskikseen.

Mutta tämä puhdas omatekemä suklaa vaan maistuu pala palalta paremmalta. Eikun puntariin mitä kropalle tapahtuu laite näyttää että painoa on tippunut marraskuusta aloitus päivästä 10 kiloa ja tuntuu kuin söisin joka päivän enemmän pakko alkaa ihmettelemään mistä tämä kaikki johtuu.

Joulukuu 2009

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti