sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Ulkoilua ja aurinkoa

Mahtavaa energiaa, suoraan ilmaiseksi auringosta. Kokemuksieni perusteella ihan 2-5 minuutin keskipäivän kevät/ kesäauringon ”tuijotus” auttaa saamaan tarvittavan d-vitamiini määrän, kesällä tietysti pitää varoa uv-säteilyä.

Herääminen aamuisin tuntuu nykyään helpolta vaikka yöunet olisi jäänyt vähän lyhyiksi, tuntuu että d-vitamiini auttaa paljon mutta keskipäivällä aurinkoon tuijottaminen auttaa myöskin ja tuntuu erittäin hyvältä iholla.

Ei pidä väheksyä unen tarvetta ja sitä että pitäisi antaa kehon levätä riittävä määrä ennen uuta suoritusta. Mietin aamulla mikäs tässä on ollessa kun on vapaapäivä ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja pakkasta vain pari astetta.

Olisiko parempaa tekemistä kuin laittaa eväät reppuun ja lähteä pakuri metsälle. Lumessa tarpomista tiedossa onneksi oli suojakeliä se helpottaa aina metsässä kävelyä. Muutaman tunnin päästä oli pakko todeta että ei se ollutkaan ihan niin kantavaa lunta kuin olin ajatellut, mutta superfoodeista saamani energia auttoi kuitenkin jaksamaan.

Mietin itsekseni autolle kävellessäni no tällä kertaa tuli sitten tyhjä keikka mutta antoi se silti hyvän olon ja mielen. Kovaa vauhtia kohti kotia että saa tehtyä ja nautittua palautus juoman koska upottava hanki oli taas tehnyt tehtävänsä.

Palautusjuoma:
- pakuriteetä
- msm
- hunajaa
- parapähkinöitä
- vuorisuolaa

Kaikki tietysti luomua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti