sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Työtä ja huvia

Raaka työputki takana ei ole edes kerennyt laittaa blogiin tuntemuksia. Huomasin että kova työtahti ja pitenevät päivittäiset lenkkeilyt ovat liikaa tällaiselle tyypille jonka kunto on vuosien aikana rapistunut heittopussi asteelle.

Sain ystävältäni neuvon lisätä msm:män määrää päivittäiseen käyttöön yhden teelusikallisen eli nyt otan kaksi teelusikallista joka päivä aamuin illoin. Sen lisääminen auttoi huomattavan nopeasti palautumiseen ja siihen että joka öiset krampit jäivät pois jo 3 päivän jälkeen.

Pakuri teetä tulee juotua 2 desiä joka päivä se tekee todella mahtavan olon ja auttaa vatsaakin toimimaan paremmin. Superfoodit olen nauttinut edelleen yhdessä lasillisessa pirtelöä jota ilman ei enää oikeastaan osaa elää. Siitä saa sellaisen energia tössyn että sillä voisi juosta vaikka maratonin ainakin tuntuu siltä ja eikö se tunne hyvästä olosta ole se tärkein .

Olen ajatellut laittaa tänne omia ruokiani jos joku vaikka olisi kiinnostunut vähän tarkemmin että mitä tällainen raavas rakentaja syö että jaksaa tehdä yli 10 tuntia raskasta duunia ja vielä vähän urheilla ennen sitä ja jälkeen sen.
Aamu 06.00: Raakapuuroa
1,5 dl (illalla laitan lautaselle
1,5 dl luomu kaurahiutaleita ja reilun desin vettä.
Kaadan siihen sekaan puoli desiä gojin marjoja ja noin desin mustikoita (jäisenä) ehkä muutaman mansikan)
Aamulla kauhon sen naamaan ja kuppi kahvia päälle. (kahvista pitäisi päästä eroon, voisin yrittää korvata sen inkivääri teellä)

Aamu kahvi 09.00:
Luomu ruisleipää 2 palaa jossa on päällä luomuvoita tai kirnuvoita, metukkaa joskus myös juustoa.
Myös suklaata tulee syötyä hyvin monesti

Päivä 11.00- 12.00 300 grammaa lohta noin 300 grammaa uuni vihanneksia Lohi: laita lohi lasi vuokaan päälle ripottelet esim. ruusu suolaa niin että lohen pinta on sopivasti suolainen (paksumpaan kohtaa enemmän kuin ohueen).

Suolan päälle lisäät yrttimaustetta noin 2 tl sen päälle 1 tl garam masalaa, 1 tl mustapippuria, 1-2 tl kurkumaa, 1 tl juustokuminaa, 1 tl korianteria jauhettuna, ripaus tai pari chiliä. Ei kun uuniin noin 200 asteeseen noin 25 minuutiksi riippuu tietenkin paljon kalan koosta tämä ohje on sellaiselle 800 grammaa – 1 kilo.

Aina pitää muistaa ruuanlaitossa 3 kovinta maustetta on kurkumaa, korianteri ja juustokumina. ja ne kun vielä tehostat mustapippurilla niin hyvin menee.

Uuni vihannekset: 1 iso pataatti 1 iso sipuli 1 iso valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 1 pieni tai keskisuuri kesäkurpitsa pala lanttua pala palsternakkaa Pilko kaikki suurin piirtein saman kokoisiksi paloiksi ja laita ne lasiseen uuni vuokaan.

Mausteet ovat tutut ja turvalliset ruususuolaa noin 1 tl yrttimaustetta noin 2 tl, 1tl garam masalaa, 1 tl mustapippuria, 1-2 tl kurkumaa, 1 tl juustokuminaa, 1 tl korianteria jauhettuna, ripaus tai pari chiliä. Laitetaan vettä niin että kulho on vähän alle puolessa välissä.

Pidetään uunissa 200 asteessa noin tunti kerran ainakin kannattaa ottaa pois uunista ja vähän sekoittaa että maustuu tasaisemmin. Kun tunti on mennyt eikun potti uunista ja kaataa ylimääräiset vedet pois ja rupeaa nauttimaan.
Olisi hyvä että kaikki ruokaan käytettävät tuotteet olisivat luomua.

Iltapäivä 13.00 -14.00
Teetä ja ruisleipää 2 palaa samat päälliset kuin aamulla.

Illalla 17.00- 18.00 Poron käristystä voissa valmistettua perinteiseen tyyliin ja lisänä uuni vihanneksia jälkiruuaksi kovasti kehumani superfood pirtelö joka sisältää gojia, macaa, lucumaa, ohran orasta, msm, acai ja lisänä mustikoita pakastimesta ja mansikoita nesteenä pakuri teetä tai vettä riippuu päivästä ja mielihalusta.

Ilta 20.00 Kupillinen inkivääri teetä hunajalla ja suklaata (itse tehtyä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti